Leikkaus ohi ja paraneminen hyvällä mallilla

Edellisessä postissa kerroinkin jo, että olin menossa leikkaukseen. Minulta siis pienennettiin tässä leikkauksessa toinen rinta. Eriparisuutta on ollut nuoruudesta lähtien, ja nyt kun olen alkanut harrastaa paljon urheilua, se on kipeyttänyt rankaa ja hartioita. Lisäksi sopivia liivejä ei ole meinannut löytyä millään. Rinnassa oli myös erimallista kudosta verrattuna toiseen rintaa. Lääkäri sanoi sen olevan ”laattamaista”, ilmeisesti alttiimpaa kasvaimen synnylle. Mutta tulipa samalla tuollainen odottamatonkin asia selville ja hoidettua.

Leikkaus suoritettiin Oysin ostopalveluna Terveystalolla, eli julkisella puolella, jolloin minulle itselleni ei jää korvattavaksi kuin noin satanen osastolla olosta. Yksityisellä puolella tämä leikkaus maksaa noin kolmisen tuhatta eroa! Kuten jo sanoinkin niin jännittää en osannut, koska leikkaussali sekä leikkaukseen valmistautuminen on tuttua jo koulun puolesta. Syömättä olin edellisestä illasta lähtien(6 tuntia olisi riittänyt), aamulla tilkka vettä vaan kurkun kuivumista estämään. Aamulla siis marssin terveystalolle, siitä suoraan hoitajan haastatteluun, jossa käytiin läpi esitietolomake. Tämän jälkeen sairaalakamppeet päälle, ja lääkäriä odottelemaan. Nyt kun ensimmäisen kerran ikinä oli sairaalavaatteissa, niin totesinpa vaan että kyllä ne jonkin verran ovat ihmisarvoa vieviä. Kokokin selviää asun väriä katsomalla. Jotenkin avuton ja paljas olo oli istua aulassa ne päällä, varsinkin kun ympärillä oli ihmisiä omissa vaatteissaan. Kyllähän ihmiset automaattisesti katselevat sairaalavaatteet päälle olevaa. No onneksi nekin ihmiset olivat tulossa leikkaukseen ja kohta kokivat saman kohtalon.

Seuraavana oli tapaamien kirurgin kanssa, joka pikaisesti kyseli muutaman jutun ja piirteli leikkausta varten apuviivoja kehoon. Samalla keskusteltiin leikkaustekniikasta. Pikainen tapaaminen, jonka jälkeen alkoikin sitten jännittää. Hetkeksi menin vielä aulaa istumaan, ja siitä muutaman minuutin päästä kutsuttiin sitten saliin. Mitään esilääkitystä ei tarjottu, ja kipusin itse pöydälle. Toisaalta enpä olisi sitä tarvinnutkaan. Aluksi varmistettiin henkilötiedot, ja käytiin läpi tsekkilista, joka olikin tuttu harjoittelusta. Sitten alettiin kiinnittää antureita. EEG anturin laittaminen sattui yllättävän paljon otsaan, en ole harjoittelussa huomannut että siinä on vähän niin kuin pieniä piikkejä jotka hieman painuvat ihoon. Kanyyli laitettiin kyynärtaipeeseen. Jutustelin hetkisen anestesiologin kanssa, ja kerroin että eniten jännittää se mitä tapahtuu kun nukahdan.: D Anestesiologia vähän nauratti. Kerroin että leikkausalihommat on tuttuja, joten lääkäri ei sen kummemmin tekemisiään selittänyt. Ensimmäisenä suoneen meni kipulääke, ilmeisesti jokin opiaatti. Ensihoidossa kun aina sanotaan opiaatin annon yhteydessä, että tämä vähä pyörittää päässä. Niin sanoi myös anestesiologi, ja niinhän se lääke tosiaan teki. En tosiaankaan olisi enää sen jälkeen pysynyt tolpillani, joten tästä lähtien varmasti muista käsitellä kipulääkittyjä potilaita varovasti. Seuraavaksi minut nukutettiin ilmeisesti Propofolilla. Lääke sattui kädessä hetken aikaa, ja siitä kerkesin vielä mainitakin. Sitten kaikki vaan hävisi. Nukahtaminen tapahtui niin nopeasti, etten sitä edes tajunnut.

Leikkaus kesti parisen tuntia, jonka jälkeen minut on kärrätty heräämöön. Ensimmäistä keskustelua en muista, mutta hoitaja kertoo minun pyytäneen anestesiologian kanssani nukkumaan. :D Joo olihan se mukavan näköinen setä. Jossain vaiheessa kun herään kunnolla, muistan kysyneeni kelloa. Hoitaja tuo vähän vettä juomiseksi, ja jatkan hetken aikaa unia. Heräämössä oli oikein mukavaa maata lämpimässä monen peiton alla, ja kipulääkettäkin sain muutaman kerran. Vessaan alkoi tehdä mieli, joten sänky kärrättiin oven viereen ja hoipuin sinne. Hoitajat olivat huuli pyöreänä kuinka nopeasti olin pystyssä. Tämän vuoksi pääsin osastollekin melko aikaisin. Mutta siellä huono olo sitten vasta tulikin. Koko päivä ja ilta menivät torkahdellessa, koska aina kun meinasin nousta tai syin vähä tuli tosi paha olo. Oksetti ja huimasi. Pääkin oli kipeä kun ei ollut melkein vuorokauteen syönyt. Sain juotua, ja hoitajalta pyysin jotain sokerista, jos päänsärky sillä helpottaisi. Sain mustikkakeittoa, joka maistui taivaalliselta nälässä. Illalla sitten sain vielä leivänpalan ja lisää keittoa. Kunnon ruokaa hoitajat eivät uskaltaneet vielä antaa.

Yö meni vähän huonosti kun sängyssä selkä kipeytyi liiasta makaamisesta. Myöskin kyljellä nukkuminen oli haasteellista. Aamulla lääkäri teki kierroksen ja kotiutti paperiläjän kanssa. Oli kyllä ihana päästä kotiin lepäämään!

Olin ajatellut että toipuminen olisi ollut vaikeampaa, mutta olin heti seuraavana päivänä koulukuntoinen. Kipulääkettä söin vähän yli viikon, jonka jälkeen en ole sitä tarvinnut. Antibioottikuuri kesti kaksi viikkoa. Nyt kolmen viikkona aikana olen jo tehnyt kokoajan reipastuvia kävelylenkkejä, ja pääasiassa pyöräillyt kouluun ynnä muihin menoihin. Tällä viikolla olen myös viimein saanut imuroitua. Ainoana ongelmana on ollut tosiaan nuo simulaation koulussa kun ei ole pystynyt nostelemaan mitään raskasta. Ja ensi viikolla on elvytys-simulaatiot, joissa en kyllä varmaan pysty paineluhommiin. Muuten koulussa käynti on sujunut ongelmitta. Haavatkin ovat parantuneet hyvin, ei mitään aukileita, tai muita ongelmia. Toivottavasti niitä ei tule jatkossakaan.

Eniten on tuskastuttanut ettei ole pystynyt kunnolla harrastamaan liikuntaa. Kävelylenkillä olen käynyt päivittäin. Tällä viikolla uskalsin salille treenaamaan jalkoja, mutta kyllä sitä kaikessa vielä melko paljon käsiä tarvitsee, joten treenaaminen oli vähän auttavaa. Mutta tuli heti parempi mieli kun pystyi jotain tekemään.

Hoitsuilua

Koulussa taas on jatkunut nuo samat kurssit, joita aikaisemmassa postissa mainitsin. Hoitotason simulaatioissa olemme käsitelleen tajuttoman sekä vammapotilaan hoitoa. Mielenterveystyössä ei loppuen lopuksi ollut luentoja paljon yhtään, ja jotenkin koko kurssin asiat jäivät melko pieneksi osuudeksi koulusta. Simulaatioita tästäkin kurssista oli kaksi, toinen päihdesimu ja toinen mielenterveyssimu. Asiakkaana oli psykoosipotilas, masentunut, sekä alkoholisti. Pääsin simuissa esittämään psykoosipotilasta, mikä oli aivan hillittömän hauskaa. Tosin opettajan kommentti oli, ettei hän ole koskaan nähnyt ketään noin pahassa psykoosissa. Taisi vissiin mennä vähän överiksi.

Tänään oli ensihoidon vastuuopettajan kanssa kehityskeskustelu. Tätä varten kirjoitettiin viime lukukauden lopussa perustason oppimisesta portfolio, jota sitten käytiin läpi. Samalla juteltiin myös vähän kaikesta kouluun ja ensihoitoon liittyvästä. Minulle jäi tosi mukava mieli keskustelusta! Vaikka onhan niitä omia ongelmia ja vaikeuksia vierihoidettu yhdessä koko luokan kanssa hyvällä vertaistuella, niin kyllä se oli hyvä käydä opettajankin kanssa puhumassa nämä asiat läpi. Oli myös aika hauska havaita, että puolisen vuotta sitten kirjoitettu porfolion jälkeen on tapahtunut niin paljon kehitystä, että osa silloin olleista ongelmista on jo historiaa! Portfoliota kirjoittaessa minulla ei ollut mitään työkokemusta ensihoidosta, ja nyt sitä on, ja jatkoakin ilmeisesti tulossa…turhaan tuli sitäkin murehdittua.

On tässä vähän juhlittukin, siitä huolimatta että olen toipilaana. Koulussamme on järjestetty ensihoitajakoulutusta jo vuodesta 1999 lähtien, joten tänä syksynä juhlittiin koulutuksen 15-vuotispäivää. Sitä juhlistaen koulullemme ja yhteiseen illanviettoon oli kutsuttu kaikki koulussa opiskelevat ja sieltä valmistuneet. Koolla oli yli sata ensihoitajaa, ja iltajuhla sen mukainen. Loppu jätettäkään pimentoon. :D Tässä kuitenkin yhden luokkakaverin haastattelu kyseisessä taphatumassa: http://yle.fi/uutiset/ambulanssien_ensihoitohenkilostolta_vaaditaan_yha_enemman/7608305

Tämän viikon sunnuntaina on sitten taas perinteikkäät ensihoitajien pikkujoulut! Saapa nähdä mitä nuo nuoremmat hoitsuoppilaat on meille keksinyt, koulussa kun on tapana että nuoremmat enskat järjestää isommille pikkujoulut siitä hyvästä että vanhemmat järjestää nuoremmille tutustumissaunaillan. Lisää ensihoitajahuumoria siis luvassa..mitäköhän tästä taas tulee.

Kotihoidon harjoittelusta ja ensihoitajan töistä

Kahden viikon kotihoidon harjoittelu hurahti nopeasti. Paikka oli, kuten aikasemminkin olen kertonut, sama jossa olin myös kesätöissä. Asiakkaat osin tuttuja, samoin hommat. Kiitollisinta kotisairaanhoitajan työssä ovat työajat; arkisin 8-16. Tein myös yhden yövuoron partioivan yökön kanssa. Sairaanhoitajan hommassa ei liiemmin uutta asiaa tullut, kotikäynneillä oli välillä aika hankalaa olla mukana keskustelussa kun ei tuntenut potilasta etukäteen, eikä näin ollen voinnin muutokset aina olleet kovin selviä. Kotisairaanhoitajan työ on kyllä myös hyvin monipuolista! Ja vaikka se ei toisaalta ole riittävän hektistä omaan makuun, niin työ on kyllä vaativaa. Asiakkaita ohjaajallani yli kontollaan yli 70, ja näiden kaikkien asioista täytyy tietenkin olla kokoajan selvillä. Lääkärikäynnit, vointi, reseptit, lääkitykset ja sen muutokset, mittaukset, hoitotuet, omaihoitajan vointi, lähetteet, verikokeet ja muiden käytännön asioiden järjesteleminen tuli tutuksi. Ja tietysti tuli jälleen kerran havaittua se valtava määrä kirjaamista joka täytyy joka päivä tapahtua! Sairaanhoitaja vetää myös oman alueensa tiimiä, jossa toimii useampi lähihoitaja.
Ensihoidollisesti harjoittelusta ei juuri minulle ollut hyötyä, sillä kotihoito ja muut vanhustehoidon rakenteet olivat alunperin jo tuttuja. Uusia opittuja asioita tuli kuitenkin hoitotukien hakemisen ynnä muun ei niin hoidollisten asioiden muodossa. Hoidollisesti uutta oli Marevan-lääkityksen annostelu, sekä korvalampun käyttö. :) Olisihan tämän ajan huonomminkin voinut käyttää, mukava oli viettää kerrankin rento harjoittelu.

Sitten niihin jännittäviin uutisiin! Perehdytys ensihoidon työpaikassa meni hyvin, ja nyt jännätään sitten joululomaa, jolloin olisi tarkoitus tehdä vähä pidempi pätkä töitä. Keikkaa ei perehdytyksen aikana ollut ihan hirveästi, mutta uutta potilasmateriaalia tuli vastaan. Mitään maailmanloppun keikkaa ei ollut, mutta tässä vaiheessa työuraa jokainen potilas on melkein vielä yhtä jännittävä. Mieleenpainuvampana oli sukellustautiepäily sekä solisluun murtuma. Ikävänä asiana perehdytyksen aikana tuli taas todettua, että kärsin ihan valtavasta matkapahoinvoinnista ambulanssin takaosassa matkustaessa. Erään potilaan kanssa jouduimme ajamaan yli 8 tunnin edestakaisen ajon, joka oli kyllä yksi tuskallisimmista reissusta elämässäni. Olin takana hoitamassa potilasta koko matkan, ja auton liikkuminen aiheutti tyypilliset matkapahoivoinnin oireet: haukottelua, syljen nousemista suuhun, kylmähikisyyttä, sekä pahoinvoinnin tunnetta. Pahimmaksi olo yltyi aina kun täytyi katsoa monitoriin, kirjata jotain, tai vaikka vain nousta vaihtamaan happipulloa. Huh...toivon kyllä hartaasti että auton keikutukseen tottuu kun siellä viettää enemmän aikaa. Empä kyllä arvannut, että tällainenkin ongelma voi tulla vastaan tiellä ensihoitajaksi.

Koulua on nyt kohta taas viikko takana "loman" jäljltä. Meillä on nyt alkanut Mielenterveys ja päihdetyö, johon liittyy ensi vuonna oleva 3 viikon Mielenterveyden harjoittelu. Tätä kurssia olen odottanut aika kauan, sillä mielenterveyspuoli on aina jotenkin kiinnostanut. Siitä tiedän kuitenkin todella vähän. Ambulanssiharhoittelussa on tullut vastaan muutama potilas joka on sairastanut akuuttia psykoosia, tai ollut muuten sekaisin päästään. Luennoista olen tähän mennessä kyllä tykännyt! Tämän lisäksi käyn vapaapalintaisena Engonimiset potilassiirrot kurssia, josta toivottavasti löytyy työkalujan selän säästämmiseen. :)
Hoitotason ensihoidon simulaatiot ovat myös alkaneet. Harmiksi en muistanut ottaa yhtään kuvia! Nyt meillä on ollut toimenpideharjoitupäivä sekä sisätautien simulaatiopäivä. Toimenpideharjoituksessa harjoiteltiin ulkoista tahdistamista, cardioversiota, i.o poran käyttöä(=luunsisäinen tippatie), uloimman kaulalaskimon kanylointia(periaatteet, ei kanyloitu toisiamme), sedaatio intubaatiota, paineilmarinnan purkua neulatorakosenteesillä, sekä hätätrakeostomiaa. Ja luonnollisesti päivä oli ihan huippuhauska, vaikka tosi raskas. Näiden simupäivien jälkeen on aina ihan sippi. Ensimmäisessä virallisessa simupäivässä aiheena oli sisätautipotilas, eli hengitys ja verenkietoelimistön onglemia oli tiedossa. Mitähän näistä simuista sanoisi...olivat ihan uskomattoman vaikeita. Aina tuntuu ettei ole lukenut tarpeeksi, ja nyt sitten vielä pitäisi kaikki luettu osata sovittaa käytätöön. Huoh. Lääkkeet ja sairauksien mekanismit....uudet toimenpiteet...systemaattinen tutkiminen. Simut olivat sellaisia keikkoja mitä todellisuudessa voi tullakkin, ja hyvin rakennettuja, mutta itselle tuli aina välillä sellainen olo etten osaa mitään. No onneksi nämä vaikeimmat keikat harjoitellaan nukkejen kanssa, eikä todellisuudessa!

Tänään saatiin muuten tietää, että pääsemme joulukuussa jokainen päiväksi synnytyssaliin yhdeksi vuoroksi! Ihan mahtavaa päästä näkemään oikeita synnytyksiä. Nyt ne vielä alkavat olla vielä enemmän ajankohtaisia ensihoidossa, kun synnytyssairaaloita suljetaan ympäri Suomen! Tästä innostuneena lähetimme myös varoivaisen viestin ensihoidon opettajelle, jotta olisiko mahdollista päästä yhdeksi vuoroksi myös poliisin mukaan. Meillä kun alkaa viranomaisyhteistyökurssin muutaman viikon kuluttua. Tällä kurssilla tulee ainakin poliisi luennoimaan, ja käymme paikanpäällä tutustumassa Oulun hätäkeskustoimintaan. Koupiossa on ilmeisesti ensihoidon koulutusohjemassa tapana päästä poliisin mukaan, ja ovat kuulemma kovasti tykänneet että on hyödyllinen vuoro. Eihän se kyllä itselläkään ole mitenkään liian selvää kuvaa poliisin toiminnasta, mitä nyt Poliisit sarjaa on tullut katsottua. :D
Haaveiltu on luokan kanssa myös, että päästäisiin patologian laitoksella harjoittelemaan noita toimepidepäivänä tehtyjä toimenpiteitä oikealle ihmiselle...mutta se taitaa jäädä haaveeksi kun nykyään sinne ei meinaa päästä lääkäritkään.

Sitten asiasta harjanvarteen. En ole täällä blogissa siitä mitään nyt höpissyt, mutta olen menossa erääseen leikkaukseen ensi tiistaina. En siis ole koskaan enemmin ollut nukutettuna, enkä muutenkaan missään leikkauksessa, joten kyllähän se jännittää. Varsinkin kun on nyt nähnyt mikä hulina sielä leikkaussalissa alkaa sen jälkeen kun olen nukahtanut. :D Kaikista eniten jännittää se että minut intuboidaan. Vaikka siitä en varmaan tiedä mitään, niin silti jännitää tuntuuko kurkussa sen jälkeen, ja millainen on se heräämiskokemus. Siitä varmaan tulen teille sitten kirjoittelemaan. Ihan mielenkiintoista kyllä päästä tästä hoitaja näkökulmasta potilaan asemaan. Voi tulla uusia katsantokantoja asioihin! Aika paljon kuitenkin huolestuttaa pitkä sairasloma, joka leikkauksesta tulee. Ilmeisesti kevyeeseenkin työhön tulisi ainakin 4 viikon loma, mutta enhän minä nyt koulusta voi olla pois niin kauaa... Onneksi luennoilla istuminen ei hirveästi rasita. Ongelmaksi kuitenkin tulee simulaatiot. En myöskään saisi nostella tuon kuukauden aikana 1kg painavampia asioita. Elämästä voi siis tulla mielenkiintoista. Pakko oppia kuuntelemaan itseään, ja mennä sitä mukaan miltä kropassa tuntuu.

Jänniä aikoja siis jälleen kerran edessä. Koskahan ne loppuu? :D

Täällä taas!

Pahoittelen koko kesän kestänytt hiljaiseloa blogin osalta. Elämässä on tapahtunut kaikenlaisia, hyviä ja osa huonompiakin muutoksia, jotka ovat vaatineet aikaa ja energiaa. Blogin jätin hyvällä omallatunnolla taustalle, odottamaan taas syksyn koulun alkua. Tässä nyt pikakelaus mitä ammatillisen kasvun osalta on tapahtunut kevään ja kesän aikana. Ja mitä kaikkea muuta sitä elämässä on myös tapahtunut.

Tätä vuotta on kyllä kiistatta voinut sanoa vuoristoradaksi! Olen ylpeä itsestäni kaikissa niistä asioissa joita olen uskaltanut ja pystynyt tekemään. Pahaa mieltä on aiheuttanut ero pitkäaikaisesta avopuolisosta. Suhdeasioita en alla tässä blogissa setvimään, mutta jokainen voi varmasti kuvitella minkälainen isku ero on itsetunnolle, ja tottakai myös iso elämänmuutos. Nyt pahimmat ajat on takana, ja olen löytänyt itseni monella tapaa uudelleen, ja mitä hittoa! Huomasinkin olevani aika hyvä tyyppi!

Ammatillinen kasvu?

Aloitetaan tämä asioiden punti nyt kuitenkin siitä perustason ensihoidon harjoittelusta. Paikkana toimi tällä kertaa EPSHP:n Seinäjoen asema. Olin vaihdellen sekä perus- että hoitotasoisessa autossa. Mitään syvääluotaavaa analyysiä, ette tästä harjoittelusta saa, kun aikaakin on siitä kerennyt kulua. Mutta lyhyesti sanonottuna onnistumisen elämyksiä tuli paljon, ja uutta opittavaa taas vielä enemmän. Ensihoitajan työ on vaan niin ihanaa ja mahtavaa, ja ihmiset ensihoidon parissa pääosin hervottoman hauskoja ja kaikella laitta hyvin omanlaisiaa ihmisiä. Kaikista mukavimpana kommenttina jäi mieleen, että minun kanssa voisi tehdä jo oikeastikkin töitä! :) Harjoittelussa sitä kuitenkin aina välillä iskee todellisuus vasten kasvoja, että opittavaa on mahdottomasti. Itse hoitaminen oli jo tässä harjoittelussa suhteellisen mutkatonta, mutta nyt uusiksi harjoiteltaviksi asioiksi tuli johtaminen ja päätöksenteko. Aluksi lähdettiin ihan vain kirjaamista harjoittelemalla, ja se alkoi sitten harjoittelun loppua kohden sujua jo ihan hyvin. Sen sijaan päätöksenteko esim. kuljetuspaikasta ja potilaan ohjeistaminen X-tapauksissa ei aina ollut helppoa. Potilasaineistossa oli peruskauraa, mutta myös muutama mietityttämään pistänyt tapaus. Tässä vielä muutama napattu kuva harjoittelusta.

Lanssi parkissa.

Onko tämä nyt sitä viranomaisyhteistyötä? :D

Harjoittelusta sitten lompsittiinkin kesäloman viettoon. Kesänakin suoritin samassa paikassa kuin viime kesänä, eli kotihoidossa. EPSHP ei ottanut sh opiskelijoita joilla ei ollut 140op suoritettuna. Vähän harmitti, koska lähes koko muu luokka tahkoi ensihoidon kokemusta oman alan hommissa. Nyt jälkikäteen ei enää harmita niin paljon, kesä antoi silti paljon uusia kokemuksia, josta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Ja tulipahan LOVE-tentti myös suoritettua, eli siitä on ainakin hyötyä tulevaisuudessa.

Sitten päästääkin jo koulun alkuun. Koulua nyt takana 3 pitkää viikkoa. Takana jo hoitotason esnhoidon lääketentti, johon piti kesän aikana opiskella noin 70 lääkettä kaikilta mahdollislta kanteilta. Aloitin lukemisen luonnollisesti vain kaksi viikkoa ennen testejä, eli voi sanoa että hyvin ne ei menneet. Tai no oma kompastuskivi on annostukset. Yleensä lääkkeistä jää mieleen kyllä vaikutusmekanismi ja käyttöaiheet, mutta annostukset eivät vaan jää päähän millään. Toisaalta iso osa lääkkeistä oli sellaisia joita en ole ikinä käyttänyt, tai edes nähnyt käytettävän kentällä. Toivottavasti nyt kun työkokemusta alkaa tulla niin lääkkeetkin alkaa tulla enemmän tutuksi.

Muuten koulussa on opiskeltu anestesiologiaa, ensihoitolääketiedettä ja ikääntyneen hoitotyötä. Hoitotason ensihoidossa meillä oli aluksi vain orientoiva tunti ja tuo lääketentti. Itse oppitunnit alkavat vasta syysloman jälkeen. Normaali pudotus takaisin maanpinnalle tietenkin kuului ohjelmaan. :D Nyt meidän kuulemma täytyy unohtaa kaikki mitä perustasolla olemme oppineet, ja päästää irti protokollamaisuudesta. Nyt hommat tätyisi osata hoitaa paljon monimutkaisemmin, eikä vain 1+1=2 tyyliin. Ja kyllähän sitä taas on saanut huomata kuinka vähän sitä oikeastaan edes tietää kun ennakkotehtävissä on käsitelty esim. kardioversiota. Myös luennot ensihoitolääketieteessä ovat olleet todella mielenkiintoisia. Välillä vaan pelottaa edelleen se tiedon määrä mikä päässä pitää pysyä.

Seuraava harjoittelukin alkaa jo kahden viikon päästä, ja se on kotihoitotyön 2 viikon rykäys. Olen muuten ehkä kevyesti vetänyt pultteja OAMKille, etten saanut kyseistä harjoittelya hyväksiluettua kahden kesän kokemuksella. No teen harjoittelun kesätyöpaikkaan, ja mukava päästä näkemään tuttuja asikkaita ja muhimaan äidin nurkkiin vähäksi aikaa! Tätä harjoittelua ei kerrankin tarvitse stressata.

Syyslomalle sainkin sitten muuten hommattua ensihoidon hommia! Tai lyhesti kerrottuna minulla pitäisi syysloman aikana olla perehdytys, ja sitten töitä myöhemmin esimerkiksi joululomalla! Paikasta en vielä kerro sen enempää, koska en siellä vielä töissä ole.

Vähän muutakin asiaa

Kesä meni oikeastaan lekotellessa töiden ohessa. Reissasin vähän ympäri Suomea, ja tietysti kuntoilin. Nyt päällimmäisenä tämä kuntoiluhomma koska tänään oli astma-ja kuntoliikunta tutkimuksen lopputestit! Puoli vuotta olen orjallisesti noudattanut liikuntaohjelmaa(venyttelyt jääneet välillä motivaation puutteesta), ja nyt punnittiin viimein tulokset. Ja olihan sitä kehitystä tapahtunut. Paino tippunut kymmenisen kiloa, vyötäröltä lähtenyt 12cm, rasvaprosentti laskenut 10%, ja hapenottokyky parantunut 10% ikäiseni ja kokoiseni viitearvosta! Myös lihaskunto oli kaikissa testeissä parantunut, ja on tämän testin mittarien mukaan erinomainen, ainoastaan käsien lihakset saivat tulokseksi hyvän, erinomaisen sijaan. Kaikista mukavinta on todeta, että liikuntaohjelma on juurtunut takaraivoon, ja vaikka en sitä enää niin orjallisesti noudata niin tavoitteena on silti 3 aerobista ja 2 lihaskuntoa kehittävää harjoitusta viikossa. Ja tuo määrä on ollut todella helppo pitää mukana arjessa. Siksi tässä kai saa tyytyväinen olla, koska elämä on muuttunut paljon terveellisempään ja aktiivisempaan suuntaan.

Hmmm...mitäs muuta. Tukkaani olen lyhentänyt 20cm kesän lopussa. Mikä oli siis melko shokki, koska minulla ei ole koskaan ollut  näin lyhyttä! Ja  tietenkään kukaan ei edes huomaa mitään koska tämä on edelleen tosi pitkä. :D Ainut ero minkä joku on huomannut, että siinä on kerroksia. Vieressä vähän referenssiä. Kuvassa voi myös todeta harvinaisen mutaation nimeltään "Takamäen-nenä". Ilmeisesti tätä hyvin tuulettavalta vaikuttavaa klyyvarimallia esiintyy yleisesti vain omassa suvussani, harmikseni täytyy todeta, että se ei ole onnistuneesti skipannut naissukupuolta.

Kesällä tuli hypättyä myös benji hyppy! Hieman humalassa, Nummirockissa tandemina. Ihan mahtava kokemus, eikä yhtään helpota laskuvarjohyppyinnostustani. Ensi kesänä pitänee lähteä kurssille, jotta tämä polte helpottaa.

Opiskelija-elämä tuntuu taas varsin mukavalta kesän jäljiltä. Kosteaa elämää on tullut välillä elettyä, mutta olen sen nyt itselleni sallinut koska kesän aikana alkholinkäyttöä tuli vähän vähennettyä, enkä ollut juomassa kuin kaksi kertaa. Ei sinänsä, että se olisi mikään ongelma, mutta en vain pidä siitä olotilasta kun kroppaa on kohdeltu alkoholilla kaltoin, väsyttää ja turvottaa yms.

Ja melekein tärkein unohtui! KÄRPÄT VOITTI MESTARUUDEN! Työt jatkuu Kärpillä tänäkin vuonna, ja mestaruutta taas toivotaan. Oli kyllä huikea fiilis hallilla ja keskustassa voiton jälkeen.

Tämä voisi riittää tältä erää. Lupaan ja vannon, että näin syksyn tullen kirjoittelen useammin. 

Perustason tentti!!

Pahoittelut blogin hiljaiselosta. Tämä kevät on ollut kiireisin ja stressaavin koskaan elämäni aikana. Niin kouluasioiden, kuin muidenkin suhteen. Tällä hetkellä ei ole hirvesti motivaatiota kirjoitella, mutta jos vähän valaisisi että mitä siellä koulussa onkaan nyt tapahtunut.

Koulusa

Eli kaikista tärkein homma ensin; meillä oli perustason teoriakoe, joka meni minun osaltani läpi! Käyn vielä numeroa korottamassa uusinnassa, mutta itse perustason todistukseen ei mitään numeroa edes tule. Ensi viikon perjantaina on vielä käytännön kokeet simulaatiotiloissa, joista on myös pakko päästä läpi jos halajaa paperit saada. Tämä lukemisen määrä oli melkoista, en edes ylioppilaskokeisiin lukenut näin paljon, eikä ne oikeastaan jännittänytkään niin paljoa. Koe meillä oli hieman eriainen kuin koko muun Suomen oppilaitoksissa, jotka ilmeisesti tekevät sairaanhoitopiirien tentit. Näissä tenteissä on vain kyllä/ei kysymyksiä, muistaakseni sata. Meidän kokeessa oli vaihtoehtoja(joista useampi saattoi olla oikein, sananselityksiä, sekä muutama avoin kysymys. Ja kaiken lisäksi vielä vääristä vastauksista sai miinuspisteitä! Tuossa poristiin vanhemman vuosikurssin kanssa siitä, että meidän kokeet oli todennäköisesti haastavammat kuin sairaanhoitopiirin omat. Ja koulussakin pohdittiin, että kuinkahan moni työelämässä oleva olisi niistä edes päässyt läpi...Noh, onhan se jo työelämässäkin kuultu että teoriatieto on enimmillään kouluaikana, ja siitä se pikkuhiljaa alkaa heikkenemään.

Simulaatiokokeissa jokainen pari suorittaa kolme potilastehtävää, jotka arvioidaan numeraalisesti. Muistaakseni arvostelu oli 1-7:ään ja 4:lla pääsi läpi. Tehtävät simulaatiossa voi olla: eloton potilas, vammautunut potilas, sairastunut potilas, tajunnantasoltaan alentunut potilas, lapsipotilas tai muu vaarattomasta oireesta valittava potilas. Eli oikestaan ihan mikä vaan on mahdollista. Tämä tietää vieläkin siis lisää lukemista...jaksaa jaksaa, painaa painaa.

Aikalailla kuvaa omia tunteita nyt! :D

Niin ja perustason harjoittelu II alkaakin sitten heti tentin jälkeisenä maanataina, ollen virallisesti viimeinen perustason kurssi! Vähän jo hirvitti kun nyt piti jo ilmoittautua ensi vuoden kursseille, ja siellä killui pelottavasti Hoitotason ensihoito I- kurssi. Glup. Eihän tämä tästä käy muutakuin haastavammaksi. Oikestaan nyt on käsittänyt hyvin konkreettisesti myös sen, että ensihoitajan elämä tulee olemaan ikuista uuden opettelua ja oppimista. Täytynee vähän sulatella tuota ajatusta, ja sitä että koko loppu elämä saat lukea vuosittain muuttuvia uusia protokollia yms. Pysyypähän jännitystä elämässä. Ja kuka tietää miltä sitä ensihoito näyttää joskus kun pääsee eläkkeelle.

Ja mitäs muuta tässä onkaan tapahtunut...

Kävin luovuttamassa ensimmäisen  kerran verta, enkä edes pyörtynyt. Hieman kyllä mietityttää viitsiikö sitä mennä toista kun kaksi viikkoa luovutuksen jälkeen olin ihan ultimaalisen väsynyt, ja syke oli treenatessa paljon korkeampi kuin yleensä. Voihan nuo johtua tietysti miljoonasta muusta asiasta, mutta jotenkin linkittyivät vaan omassa mielessäni tuohon verenluovutukseen.

Sitten kävin myös kokeilemassa laitesukellusta ensimmäisen kerran eräs sunnuntai. Tämä kokeilu oli toki vain uimahallissa, ja itse sukellus kesti vain 20 min, mutta tosi kivaa se oli. Aluksi piti tietysti perehtyä vähän välineisiin, ja siihen miten veden alla toimitaan ja kommunikoidaan. Tuo astmakin oli ongelma, ja sitä sain hieman selvitellä, että saanko edes sukeltaa kun tuollainen viheliäinen sairaus on. No eihän siitä lopulta mitään ongelmaa ollut, ja hengittäminen veden alla sujui tosi luonnostaan. Osaan myös ilmeisesti harvinaisen luontaisesti tasata painetta korvissa(?). Hyvä tietää tuollaisista piilokyvyistä. :D Eniten jännitti sitä että miltä se tuntuu olla sielä altaan syvässä päässä, kun paine on sielä kuitenkin jo paljon isompi, mutta eihän sitä sitten loppuenlopuksi huomannut. Lähinnä järkytti se miten paljon paskaa sielä altaan pohjalla pyöriikään. Kymmeniä laastareita ja koiran kokoisia hiuskarvapalloja. Yäh. Niitä pommeja siinä sitten saikin väistellä. Tuo on kyllä sellainen harrastus mitä voisi alkaa tosissaan puuhaamaan kun saisi rahat sen aloittamiseen!

Ja vähän niistä hevosistakin

Nyt on käynyt niin että matkaratsatusheppa Fyrry saatiin viimein myytyä. Suuri tavoitteita sen kanssa ei enää ollutkaan, mutta kyllähän sitä möllykkää ikävä tulee. Onneksi myyntipaikka on suht lähellä omaa kotipaikkakuntaa, että suurimman ikävän ylläyttäessä voi käydä herraa katsomassa. Matkarastsatushommat ovat nyt siis virallisesti tauolla. Hevostelu kumminkin jatkuu, ja tässä parin viikon päästä muutakin jo paljon lähemmäs tallia, joten hevosia tulee taas nähtyä enemmän.

Perustason harjoittelun loppukuulumisia

Noniin, nyt se ambulanssiharjoittelukin on ohi! Tai on ollut jo yli viikon, mutta koska viime viikko oli talviloma niin en todellakaan sitä viettänyt tietokoneen ääressä. Koulukin alkoi heti maanantaina, ja persposket on taas saaneet istumatreeniä riittämiin.

Lyhyesti siis vähän siitä perustason harjoittelusta. Aikaisemmin kerroinkin, että mukavaa oli, eikä se tunne siitä neljän viikon aikana paljon muuttunut. Tein keskimäärin 3 ja 1/2  12h vuoroa viikossa, ja vaikka tuo tuntuu aika vähältä niin palkkatöiden lisäksi ei omaa aikaa oikeastaan jäänyt sekuntiakaan. Varsinkaan kun piti ottaa huomioon nuo astma- ja kuntoliikuntatutkimuksen pakolliset treenit. Sen verran kerkesin kipeänäkin olla että kolme päivää makasin sängynpohjalla kuumeessa. Miten nämä sairaudet aina ajoittuvatkin harjoittelun aikaan? Viime vuonna perustason harjoittelussakin olin useamman päivän kipeänä. Kai sitä tulee käsiteltyä ja oltua sairaiden ihmisten kanssa tekemisissä niin paljon enemmän, että pöpöt tarttuu. Vielä kun ei tuo vastustuskyky niin hyvä, kuin vaikka vuosia alalla työskenneillä, joihin ei tartu suurinpiirtein mikään enää.

Sisäkuvaa 4 viikon työoloista 

Harjoittelupaikassa oikeat työntekijät tekevät myös 12 tunnin työvuoroja sillä periaatteella että  heillä on 2 aamua, kaksi yötä, ja sitten kolme päivää vapaata. Tämä rytmi tuntuu myös itsestä ihan järkevältä, jossa voisin tulavaisuudessa työskennellä. Erityisesti miellyttää se että työvuoronsa voi suunnitella hyvin pitkän ajan päähän, mikä helpottaa oman elämän suunnittelua.
Asemalla aika kului hyvin keikkojen välillä. Salilla tuli käytyä(ihan mahtavaa luksusta olla salilla töissä!), ja asemapalveluksen tehtävien hoitamiseenkin meni aikansa. Välillä tuli sallittua itselleen myös päiväunet. :)
Ja aluksi valittelemani keikkavaje sitten korjaantuikin harjoittelun loppu kohden. Parhaimpina päivinä ajoimme 9-10 keikkaa! Mikä on siis todella paljon kun kyseisellä asemalla jokaiseen keikkaan menee vähintään se tunti. Useimmiten potilaat siis kuljetettiin Haukiputaalta Ouluun hoitoon, joten jo yksin ajamiseen meni aikaa. Ihan vertailuna Oulussa olleisiin harjoittelukavereihin, joilla saattoi mennä useimmiten vain puolisen tuntia per keikka.

Ja niistä keikoista. Tavallisimmat koodit tuntuivat, nyt kun tuota päiväkirjaani luen, olevan; 774D tai C eli yleistilan lasku, 793D tai C eli siirtokuljetus toiseen sairaalaan, 704B eli rintakipu, 706C tai B eli kaatunut tai 783D tai C eli kipu jossain muualla ruumiisssa ilman peh(yleensä selkä). Yksi A-luokan kiireellisyyskeikkakin harjoitteluun sattui, sekä useampi B-keikka. Ei kuitenkaan mitään sellaista keikkaa jossa olisi ihan tulipalokiire ollut. Tuo A keikan tilannekkin sitten rauhoittui paikalla ollessamme. Nuo yllä luettelemani koodit ovatkin oikeastaan kaikkialla ensihoidossa tavallisimmat koodit millä tehtäviä tulee, eli melko realistinen käsitys työkentästä saatiin aikaan. Tuo koodien ulkoa muistaminen ei vielä ihan onnistunut harjoittelun aikana, mutta onneksi paikalla oli lunttilappua jos jonkinlaista.

Harjoittelupaikassa sai kyllä tehdä juuri niin paljon kuin halusi. Tässä harjoittelussa oli siis tarkoitus opetella hoitaja 2, eli sen kuskin sekä mittauksia tekevän hoitajan tehtävät. Ajamaan ei koko kouluaikana päästä, mutta mittaukset alkaa sujua vaikka unissaan. Ilokseen sai myös huomata että anatomia sekä fysiologian kurssin asiat on edes jollain tavalla mielessä, ja tässä harjottelussa ne selkeytyivät myös lisää. Perustason lääkkeet tuli myös käytyä läpi, mutta koska lääkitsimme potilaita loppuen lopuksi hyvin vähän, niin niitä kyllä täytyy vielä treenailla. Muuten kädentaitoja ja kaikkia välineiden käyttöä, sai harjoitella niin paljon kuin lystäsi. Auton jokapäiväisessä tarkastuksessa tyhminkin opiskelija oppii pian että mitä löytyy mistäkin ja kuinka ne toimii. ;)

Päällimmäisenä itselle jäi sellainen olo koko harjoittelusta että se olisi voinut jatkua vielä vaikka kuinka pitkään. Kyllä sitä joskus tuli sielä takana hoitajanpenkillä vähän hymyiltyä, että mihin se elämä sitten onkaan tämänkin tytön kuljettanut, kun saa olla näin kivaa töissä. Toisaalta harjoittelu antoi paljon varmuutta toimimaan hoitaja 2 roolissa, ja nytkin tuntuu siltä että kokeneen hoitaja 2 kanssa voisi jo työskennellä kahdestaankin. Toisaalta lähes joka keikalla tuli vielä opittua uutta, ja kaikki oli vielä tosi jännää. Siinä mielessä olenkin tosi onnellisessa vaiheessa opiskeluja; jotain tuntuu jo jääneet takaraivoon, mutta joka päivä oppii uutta!

Seuraava harjoittelu on sitten Seinäjoella toukokuussa. Seinäjoelle olenkin ollut jo aikaisemmin, mutta en tällä uudella asemalla. Tässä harjoittelussa olisi sitten tarkoitus harjoitella h1 roolia, eli haastattelua ja hoitojen ja työdiagnoosin tekemistä. Eli hommaa riittää siinä kerrakseen. Toisaalta tämäkin harjoittelu jännitti, ja hyvin tästäkin selvittiin, joten pitänee uskoa itseensä että yhtä hyvin se myös keväällä sujuu.

Kesätöistä sen verran, että kotihoitoon tässä ollaan ilmeisesti menossa. Seinäjoella ja lähikunnissa ei ambulanssiin ollut haussa kuin sairaanhoitajan paikkoja, ja minulla ei vielä riitä opintopisteet sairaanhoitajan sijaistamiseen. Hieman harmittaa, mutta kylläpä sitä kerkeää siellä lanssissakin istua!

Polkypyöräspirometria-EKG tutkimus

Hirviä sanahirviö tuohon otsikoksi. Vaatii ehkä siis hieman selitystä. Kävin siis tiistaina jo aikaisemmin mainitsemissani kuntoteisteissä joka liitttyivät kuntoliikunta ja astma- tutkimukseen. Aikaisemmin olen kertonut jo lihaskunto ja porratestistä, jotka kävin joulukuussa tekemässä. Nyt oli vuorossa spirometria puhalluksia, sekä kuntopyörällä poljettava testi, jossa tarkkaillaan hengityksen kaasuja, sekä sydämmen toimintaa. Samalla sain myös sen itselle suunnitellun kunto-ohjelman, jota täytyisi nyt puoli vuotta ainakin noudattaa.

Minulla oli hieman yskää kun testiin menin, mutta tutkijoiden mukaan sen ei pitäisi kauheasti vaikuttaa tuloksiin. Ja tuloksista sitten. Sydämmen rytmiä seurattiin koko polkemisen ajan, ja se käyttäytyi ihan normaalisti rasituksessa. Alla olevasta tulosteesta voi sitten asiantuntija päätellä vaikka ja mitä, sekä vähän yksinkertaisempikin ihminen jo jotain. Pyörällä poljin siis yhteensä 24 minuuttia, mutta tehoja nostettiin 20.23 minuuttiin asti, jolloin itse päätin lopettaa polkemisin kun alkoi jo niin hapottaa. Polkea siis piti koko ajan samalla teholla, ja hoitaja pikkuhiljaa nosti tehoja. Se mikä tuosta nyt eniten omaa treenaamiseen vaikuttaa on nuo kaksi alleviivattua arvoa oikealla. Eli millä sykkeellä alkaa maitohappoja muodostua sen verran että  kehoni ei niitä enää hengityksellä pysty kompensoimaan. Maitohappoja alko siis lihaksiin kertyä kun syke yli 142 lyöntiä, josta eteenpäin ne eivät enää palautuneet alle yhteen. Tuo maitohappo-arvo eli RER- arvo, eli hengitysosamäärä kertoo tuotetun hiilidioksiin osuudesta happeen. Mitä isompi arvi on sitä enemmän varastohiilihydraattia käytetään. Maitohapon muodostuessa kovemmassa rasituksessa RER-arvo nousee yleensä yli yhteen. Oma maksimaalinen hapenottokyky on yleensä saavutettu kun luku on yli yksi. Eli minun tapauksessani peli alkoi olla menetetty kun syke nousi yli 142, ja maitohappoa alkoi kerääntyä yhä lisää kun sitä ei kerennyt poistua. Ja kyllähän se reisissä alkoi sitten viime sekunneillä poltellakkin siihen malliin että maitohapolla sitä oltiin. Voi myös olla että olen tulkinnut tätä täysin väärin. :D Mutta omaa hapetustahan pystyy kehittämään kun harjoittelee lähellä omaa maksimysykettään RER-rajalla. Minulle tuli siis määräykseski harrastaa aerobista liikuntaa 144 sykkeellä, jolloin tuon hapetuksen ja keuhkojen rasituksen keston pitäisi parantua! 

Oma lepo-EKG oli ihan normaali :)

Testi meni kuulemma hyvin, ja tulokset olivat 110% omasta verrokkiryhmästä. Tarkemmin en nyt tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta se selvinnee sitten kun kirjalliset tulokset tulevat postissa. Oli kyllä todella mielenkiintoista päästä tällaiseen testiin. Harvemmin terve ihminen pääsee tutkimaan oman kehon toimintaa näin tarkkaan!

Nyt tuli siis kunto-ohjelmakin joka sisältää:
-3x viikko aerobista liikuntaa noin 144-150 sykkeellä. Vähintään puoli tuntia kerrallaan.
-2x viikko lihaskuntoharjoitteita. Nämä oli melko vapaavalintaisia, mutta suositaan isoja lihasryhmiä, sekä erityisesti keskivartaloa. Samalla tulee tehdä etenkin ylävartalon liikkuvuusharjoituksia, joiden pitäisi auttaa myös keuhkojen toimintaa. Olen näistä muotoillut jo uuden saliohjelman, jota toivottavasti kerkeää ainakin 3x viikko toteuttaa.
-2x viikko venytyksiä koko keholle

Nuo oli siis vähimmäismäärät, ja liikkua siis saa niin paljon kuin lystää. Lajitkin oli ihan vapaa valintaisia, joten siitä ei todellakaan pitäisi olla kiinni. Vähän nyt itseä ärsyttää se, että nyt on ihan kamala flunssa päällä, ja olisin ollut jo innoissa aloittamaan nämä treenit. Vaan eipä sitä paljon sätkitä kun henki vaan vinkuu. No okei tänään kävin kaikki lihaskuntoliikkeet mopinvarren(?) kanssa läpi, ilman painoja, niin olisi ainakin jotain muistissa kun salille painojen kanssa menee ähkimään.

Harjoittelut jatkuu edelleen

En todellakaan löytänyt aikaa kirjoittaa aikaisemmin, mutta nyt tässä vähän kuulumisia tänne harjoitteluntäyteiseen arkeen.

Leikkaussaliharjoittelu on tosiaan jo loppunut kaksi viikkoa sitten. Kerrompa nyt ensin siitä mitä mieleen juolahtaan. Tosin nyt objetiivisuuteni on kadonnut täysin sillä tällä hetkellä on perustason ambulanssiharkassa, ja voinen jo paljastaa että leikkuriin verrattuna elämä on taas valoisampaa kun saa tehdä jotain mikä oikeasti kiinnostaa!

Mutta siitä leikkurista. Aikaisemmassa postissa kerroinkin jo tuosta anestesiapuolesta enemmän, mutta nyt viimeiset kaksi viikkoa olin leikkauspuolella harjoittelussa. Leikkauspuolella on siis yleensä kaksi hoitajaa
; valvoja hoitaja, joka vastaa salin yleisestä järjestyksestä ja ottaa vastaa komentoja kirurgilta yms. Hän ei ole siis pukeutunut steriilisti. Tämän lisäksi on steriili leikkaushoitaja joka on juuri se henkilä joka avustaa kirurgia leikkauksessa ja leikkauksen jälkeen huolehtii potilaan haavat peitetyksi yms. Hoitajat vaihtelevat paikkaa vuorotellen, sillä leikkausta avustavan hoitajan osa on ehkä hieman rankempi kun täytyy useimmiten seistä paikallaan niin pitkään. Omasta mielestä se homma myös vaati enemmän keskittymistä.

Leikkauksen kulku menee leikkauspuolella niin että kun potilas on tullut saliin niin anestasiapuolen kanssa laitetaan kaikki valvontalaitteet paikalleen, sekä säädetään potilaan asentoa sopivaksi. Kun potilas on nukutettu niin potilaan asento säädetään lopulliseen leikkausasentoon, ja leikkauaasue pestään. Tällä välin käy leikkaushoitaja myös pedeytymässä ja pukuetumassa steriiliksi. Hän peittelee tämän jälkeen potilaan steriileilla peitteillä, ja yhdessä valvovan hoitajan kanssa  avaa steriilijä palkkauksia ja kerää tavaroita valmiiksi leikkaysta varten. Kirurgi soitetaan yleensä siinä vaiheessa kun lähes kaikki on valmista. Leikkauksen aikana valvova hoitaja avaa steriilejä pakkausia, pitää huolta työolojen sopivuudesta, täyttää leikkauskaavaketta ja esimerkiksi soittaa seuraavalle potilaalle esilääkkeen kun leikkaus on lopussa. Leikkauksen jälkeen hoitajat yhdessä keräävät ja laskevat tavarat, sekä hoitavat potilaan anestesiapuolen kanssa yhdessä potilassängylle.

Tässä siis lyhykäisesti kerrottuna tuo homma. Tietenkin riippuu hyvin paljon leikkauksesta miten ne hommat hoidetaan. Isoissa leikkausissa hoitajia voi olla useampikin. Itse olin hyvin paljon urologian saleissa, joissa leikkaukset olivat aina ns. likaisia, joten leikkuahoitaja ei välttämättä edes pukuetunut steriiliksi. Täytyy nyt kyllä ihan rehellisesti sano että tuo leikkauspuolen homma ei innostanut minua pätkääkään. Aluksi kyllä, mutta kun huomasi millaista se on niin, melko tylsäksi se kaksi viikkoa muodostui. Positiivinen asia oli se että leikkaushoitajana pääsee näkemään hyvin läheltä leikkauksia, ja se oli ihan mielenkiintoista, mutta pitkissä leikkauksissa alkoi sekin jo puuduttaa. En myöskään kauheasti pitänyt siitä miten hierarkista tuolla leikkaussaleissa toiminta vielä on. Hoitajilla ei paljoa ole sananvaltaa, ja varsinkin vanhan koulukunnan kirugit kohtelivat hoitajia töykeästi. Anestesialääkäreissä on huomannu samalaista ongelmaa, vaan he olivat järjestään todella mukavia myös opiskelijoita kohtaan.
Myös ohjaajani tuntui huomaavan motivaation puutosta harjoittelun aikana, sillä sain ensimmäisen kerran koskaan palautetta että olen arka(?) tekemään asioita enkä kysele tarpeeksi. Yleensä palaute on pikemminkin ollut että voisin ottaa vähän rauhallisemmin sen kyselyn ja säätämisen kanssa. :D Osasyy tähän oli tietysti se että leikkauspuoli ei vaan millään tuntunut mitenkään relevantilta oman työn kannalta, toisin kuin anestesiapuoli. Ymmärrän kyllä että koska tässä valmistutaan myös sairaanhoitajaksi niins ekin puoli täytyy olla hallussa. Oli kuitenkin lähinnä turhauttavaa liihotella koko päivä saamatta koskea mihinkään, jos oli pukeutunut steriiliksi. Sekä se että helvetti soikoon pakettien avaaminenkin oli uskomattoman monimutkaista. Joopa joo, ymmärrän kyllä kaikkien käytäntöjen takana olevat syyt, mutta tulipaha itselle selvitettyä ettei tämä ainakaan ole oma ala. Rispektit niille jotka työtä tekevät, luonteenlaatu saa olla aika paljon pikkutarkempi ja kärsivällisempi kuin minulla. Lisäksi tuntui että(joidenkin) kirurgien kanssa asioiden hoitamiseen tarvitsisi lehmän hermot.

Mutta tulipahan se harjoittelu rykäistyä läpi. Paljon oppia jäi takataskuun varsinkin anestesiapuolelta, ja toivottavasti myös leikkauspuolelta. Ainakin toivon että nyt olisi takaraivoon edes vähän iskostunut myös arkipäiväinen steriili työskentely.

Noniin, sitten vähksi aikaa mukavampaa aiheeseen, eli perustason harjoitteluun. Tätät kirjoittaessani siitä on nyt tasan puolet lusittu, ja täytyy kyllä sano että jokainen 12h päivän on hurahtanut nopeasi ohi! Olen siis Haukuputaalla harjoittelussa ja sielä ei olekkaan kuin yksi hoitotason yksikkö, eli sen mukana olen siis kaiket päivää. Ohjaus on ollut joka päivä pätevää, vaikka ohjaajat ovatkin vaihdelleet useasti. Jokainen tuntuu kuitenkin tykkäävän työstään, ja on siksi todella helpotti lähetysttävissä. Myös samalla asemalla päivystävät palopuolen miehet ovat varsin mukavia. Ettei nyt menisi ylihehkutukseksi niin sen mainitsen, että keikkaa ei ole ainakaan ruuhkaksi asti ollut. Opiskelijana tietysti toivoo että näkisi vähän kaikenlaista, mutta tässä kahden viikon aikana ollaan lähinnäa ajettu D ja C keikkaan, sekä muutama B. A tason keikkaa ei ole ollut ollenkaan. Myös vuoroissa on hieman kurjaa se että opiskelija saa tehdä vain viikolla päivävuoroa eli 7.30-19.30. Mutta kyllä siinäkin kaikenlaista kerkeää näkemään. Itsekä kiinnostaa kumminkin myös viikonloppuillat, ja varsikin sunnuntaipäivät kun ihmiset koheltaa paljon kotonaa. :D

Tästä harjoittelusta kuitenkin lisää sitte myöhemmin!

Harjoittelukuulumisia

Nyt on tosiaan harjoittelu alkanut, ja olen viettänyt kaksi viikkoa OYSin leikkausosastolla anestesiapuolella. Huomenna, eli maanataina, vaihdan sitten leikkaupuolelle. Tämä siis tarkoittaa että olen ollut kaksi viikkoa anestesiahoitajan opissa, joka anestesialääkärin kanssa valmistelee ja ylläpitää potilaan anestesiaa, sekä hoitaa potilaan siirtämisen ja raportoinnin heräämöön. Leikkauspuolella hoitajat taas työskentelevät enimmäkseen leikkaavan kirurugin kanssa. Instrumentoiva hoitaja pukeutuu steriilisiti ja avustaa kirurgia, ja valvova hoitaja hoitaa sitten leikkauksen aikana muista juoksevia asioita, kuten laskee instrumenttejä ja avusta kirurgia ja hoitajaa.
Anestesiahoitajan työ on näin ensihoitajan näkokulmasta ehkä hieman opettavaisempaa, koska se perustuu pitkälti potilaan tilan seuraamiseen, ja muutoksiin reagointiin. Harjoittelu tällä puolella on siis tuntunut ihan mielekkäältä.

Vaikka tätä harjoittelua en paljon etukäteen jännittänyt niin, edellisenä yönä jännitys sitten iski, enkä saanut nukuttua. Ensimmäisenä päivänä meillä oli vain infoluento, sun muuta aloittelu liibalaabaa, pääsimme sitten loppupäiväksi vähäksi aikaa myös leikkaussaliin muutamaksi tunniksi. Minun ensimmäinen leikkaukseni oli haiman osittainen poisto. Ihan ensimmäisenä sitä ei oikein osannut tehdä mitään muutakuin pällistellä. :D Alku ja muutamat ensimmäiset päivät meni melkein siihen kun selvitti miten se homma oikein sielä salissa toimii, mihin saa koskea, ja ketä kannattaa kuunnella. Onneksi minulle sattui hyvä ohjaaja joka selvitti aluksi kaiken selvästi.

Viikon lopulla sitä uskalsikin jo hieman enemmän tehdä. Enimmäkseen tässä harjoittelussa oli anestesiapuolella tavoitteena saada rutiinia toimenpiteisiin, sekä harjoitella potilaan tilan seuraamista. Kanylointiin on tullut jo jonkin verran varmuutta, ja paljon uusia kikkoja, ettei se enää jännitä niin tulevaisuudessa. Olen myös saaanut oppia maskiventilaation hankaluuksia. Intubaation harjoittelu kuului myös tähän harjoitteluun. Olen tähän mennessä päässyt kolme kertaa intuboimaan, mutta mikään niistä ei ole onnistunut. Kaksi kertaa on oikea paikka ollut hukassa, ja kerran löysin kyllä oikean paikan, mutta putki meni väärään rööriin. Intubaation on kyllä huomattavasti vaikeampaa kuin nukeilla, varsinkin kun niin paljon voi mennä pieleen. Eikä sekään nyt mahdottomasti helpota että ympärillä on miljoona ihmistä kyttäämässä tekemisiäsi. Tällä hetkellä ainakin tuntuu että jos tosipaikka tulisi eteen niin mieluummin sitä larynxtuubin iskisi potilaalle, kuin yrittäisi intubaatioita. Toivottavasti vielä tulee vastaa sopivia potilaita joilla voi harjoitella.
Harjoittelussa on saanut myös paljon harjoitella niinkin yksinkertaisen kuuloisia juttuj kun lääkkeen vetämistä ruiskuun, liuosten valmistamista, nesteiden letkuttamista ja letkujen yhdistelyä. Leikkauksen aikana potilaalla on kuitenkin vähän enemmän kuin yksi tai kaksi letkua, jotean aina ei ole ihan selvää pässinlihaa miten ne oikein mene. Myös ihan mieletön määrä lääkkeitä on tullut opiskeltua. Näiden lisäksi olen päässyt ottamaan EKGtä, kuuntelemaan Dobblerilla suoniääniä, ottamaan suoniverinäytteitä, sekä tietysti avustamaan hoitajaa ja lääkäriä lukuisissa toimenpiteissä.

Kuva: Jarno Kotiainen  Kaleva.fi

Olen ollut kahden viikon aikana useassa eri salissa, joten melko laajaa kirjoa leikkauksia on tullut seurattua, kuten mm. aorta aneurysman leikkausta, aivoverenvuodon poistoa, kohdunpoistoa robotilla, umpilisäkkeen poistoa, useaa erilaista aivoleikkausta, erilaisia tähsytysleikkauksia, rintarangan luudutusleikkausta sekä mileenpainuvimpana hätäsektiota. Enemmän on tullut siis nähtyä kuin olin edes olettanut. Mielelläni olisin myös halunnut nähdä sydänleikkauksen.

Harjoittelu on myös ollut ihan mielettömän raskaa. Tämä on niin kaukana siitä mikä perushoidossa on jo todella tuttua, että välillä tuntee vaan oikeasti olevansa tiellä. Varsinkin kun leikkaussalissa emme oikeasti saa tehdä oikeen mitään ilman että joku vahtii, niin välillä sitä tuntee itsensä ihan turhaksi. Täytyy vaan muistaa että on siellä oppimassa, ja käyttää kaikki tieto hyväkseen. Minä olen harjoittelun ajan käynyt myös kahdessa työpaikassa, joten vapaa-aikaa ei oikeasti ole ollut. Kaikki aika mitä työltä jää täytyy sitten pyhittää lepäämiseen. Mutta onneksi enää kaksi viikkoa tätä, ja sitten ensihoidon harjoittelu!

Kerron sitten koko harjoittelun kuulumisia ja yhteenvetoa sen loputtua. Voi olla etten  hirvesästi löydä energiaa postaamiseen sitä ennen.

Joululomailua

Pää on onnistuneesti viimeisen muutaman viikon aikana tyhjennetty kaikesta kouluhommasta. Joulun vietin täällä kotiseudulla, samoin kuin uudenvuodenkin. Ylihuomenna olisi tarkoitus tas lähteä kohti Oulua, ja lopettaa viikko työntekoon. Tiistaina alkaakin sitten paljonpelätty leikkuriharjoittelu. Hyvin se menee...

Jouluna sain jälleen kerran todeta olleeni kiltti koko vuoden. :) Toivomuslistan joulupukki oli toteuttanut lähes kokonaan! Pukinkonttiin olikin vilahtanut mm. Ensihoito-kirja sekä Ensihoidon taskuopas. Näiden lisäksi saimme poikaystävän kanssa liput Nummirockiin. Tämä vuosi tulee itselle olemaan 11. vuosi putkeen kyseisen festivaalin kävijänä. Sitä alkaa siis pikkuhiljaa tuntea itsensä vanhaksi! Näiden lisäksi saatiin täydennystä astiastoomme, sekä kaikkea muuat tarpeelleista, sekä tarpeetonta. Joulupäivänä osallistuin myös naapuripaikkakunnalla joulusählyihin, joissa poikaystäväni on käynyt jo useamman vuoden. Itse olen viimeksi sählyä pelannut ylä-asteella, mutta siltikin oli kyllä positiivinen kokemus vähän polttaa joulukaloreita pelin merkeissä!

Välipäivinä olenkin sitten ollut töissä tallilla muutaman päivän. Samaa hommaa olen tehnyt jo muutaman vuoden joulunaikaan, ja aina se saa palautettua maanpinalle. :D Ei tule paljoa haaveiltua hevosenpidosta kun muutaman päivän rehkii tallilla tosissaan. Tällä hetkellä hoidettavana oli 19 hevosta, 3 lammasta sekä kani. Hirveän paljon aikaa menee hevosten kuljettamiseen ulos ja sisälle, mutta tänä vuonna helpotti huomattavasti se että suurimmalla osalla oli vapaa heinä tarhoissaan, eli heinää ei tarvinnut kuljettaa. Tietysti näiden töiden lisäksi ei ole ollue paljon intoa ja energiaa ratsastaa, mutta vielä on muutama päivä lomaa jäljellä, jolloin olisi tarkoitus Fyrryä päästä liikuttamaan. Herran on siis vieläkin ollut nivelten piikitysten jälkeen kevyemmällä käytöllä. Maastoiltu siis lähinnä, ja askellajeina vaan käynti ja ravi. Tuo liika lepsuilu ei kyllä ole tehnyt mitää hyvää herran kuuluaisuudelle...

Uutena vuotena tallin tekemisen lisäksi tehtiin perinteiseen tapaan coctail-paloja, ammuttiin pari rakettia ja sammahdettiin aikaisin. Mitäs sitä hötkyilemään turhia. Ja ne uuden vuoden tavoitteet?

1. Onnistuin selviytymään ensimmäisestä kouluvuodesta! Ja pääsin myös kesätöihin omalle alalle. Eli se meni putkeen. Myös tämä toisen vuoden alku on menneyt ihan kiitettävästi. Tämän vuoden tavoitteet jatkuvat pitkälti samaa rataa, eli ahkeraa opiskelua, ja nyt tavoitteena on päästä perustason tentti läpi, ja mahdollisesti työskennellä ensi kesänä ambulanssissa.

2.Matkaratsatustavoittet ei nyt ihan menneet putkeen. Fyrryn kanssa kahlattiin tason 2.2 aluekisat läpi, ja ne jäivätkin ensimmäisiksi ja viimeisiksi. Kesän mittaa hevosella on terveysongelmia, ja itsellä motivaatioongelmia jotka tulivat treenien tielle. Herralla alkaa myös olla ikää sen verran että tuskin tullaan koskaan yhdessä kisaamaan korkeintaan kuin 2.3 tason aluekisoja. Nyt tällä vuodelle olisikin tarkoituksena kehittää itseäni perusratsatuksessa(ja sitä toteutinkin jo viime vuonna kun aloin käymään tunneilla oikein valvovan silmän alla). Ja tietysti harrastaa taas kaikkea mukavaa hevosten kanssa! Aika näyttäää sitten päästäänkö jonnekkin kisaamaan.

3. Painonpudotus ei ole mennyt ihan putkeen. Kuntoa olen kyllää kohottanut huomattavasti. Nyt alkuvuonna alkava astma ja kuntoliikunta tutkimus, josta kerroinkin jo aikaisemmin, antaakin toivottavasti potkua laihduttamiseen. Alkukuntotetsteissä sainkin tietää että kuntoni on hieman keskivertoa parempi, ja varsinkin selkälihakset rautaiset! No, se tavoite siis onnistui, nyt olisi hyvä saada vatsalihakset samalla tasolle. :D Eli reeniä horo, reeniä.

4.Ylieste tavoitteet: Pääsin ulkomaille niinkuin halusinkin! JES! Tänä vuonna olisi myös taas kiva päästä käymään jossain...¨
Vannetanssi on jäänyt melkein kokonaan...
Olen nauranut paljon, mutta myös kokenut todella pahoja pettymyksiä tänä vuonna. Toivottavasti elämä opettaa myös ensi vuonna jotain. Vaikka ei sen väliä olisi vaikka joskus menisi hieman tasaisemmin. ;)