Vähiin se käy ennen kuin loppuu. Sellaiset fiilikset on
olleet tällä viikolla, nimittäin nyt on ihan virallisesti viimeinen koulun
penkillä vietettävä kokonainen viikko tämän ensihoitajaopiskelijan elämässä.
Mutta ei pelkoa, koulua on jäljellä harjoitteluiden, opparin ja hoitotason
testien muodossa vielä ihan riittävästi!
Kouluun kuullut sellaista että Lääketieteelliset aineet II
ja Perheen hoitotyön kurssit on saatu pakettiin ja tentit tehtyä. Toisesta on
tullut numerokin, ja eiköhän se toinenkin läpi mennyt. Perheen hoitotyön tentti
oli ryhmätentti, joita tämä koulu tuntuu todella suosivan. No tässä tilanteessa
ei todellakaan ollut valittamista, että sai pariksi kaksi
terveydenhoitajaopiskelijaa, joilla lasten ja naisten hommelit on todella
hallussa. Okei, no kai minäkin jotain osasin.
Hoitotason ensihoidossa oli sitten viimeiset simut. APUA.
Nytkö tässä pitäisi osata kaikki? Kertaavia simuja on ilmeisesti ensi vuonna
vielä muutama, juuri ennen hoitotason testejä.
Obstetrisen potilaan simut päättyivät myös tänään. Niissä
meillä oli ensimmäisenä päivänä normaalia synnytystä, lapsen virvoittelua ja
elvytystä. Nyt toisena päivänä oli raskauden ongelmatilanteita; vuotoa,
raskausmyrkytystä sekä äidin päihteiden väärinkäyttöä. Kertasimme myös perätilasynnytyksen
otteet. Olen lähes kaikissa harjoitteluissa toivonut, että tulisi vastaan se
synnytys, ja nyt melkein toivon sitä vielä enemmän. Alkoi oikeasti tuntua, että
normaali synnytys olisi kiva hoitaa kentällä. Aikaisemmin kun on ollut vähän sellainen
”sokka irti” olo, kun on ajatellut matkasynnytystä. Tosin ne synnytyksen
ongelmatilanteet on nyt entistä selkeämmin mielessä, ja niihin ei todellakaan
haluaisi törmätä.
Meillä on tässä kuukauden aikana myös alkanut(ja kohta
loppunut) muutama kurssi. Toinen on ollut lääkärinluennot Teholääketieteestä,
jotka on pitänyt sama lääkäri joka opetti Anestesiologiaa. Sitten on Teho- ja
akuuttihoitotyön kurssi. Meillä on ollut sitä vain muutama tunti, ja tentti on
perjantaina. Aikaa on tältä kurssilta nipistetty ilmeisesti säästösyistä pois,
ja nyt kaikki asia pitää opiskella itsenäisesti kotona. Ja nämä kurssin asiat
ovat todella tärkeitä, ja välillä tosi haasteellisia ymmärtää. Sääliksi käy
niitä sairaanhoitajaopiskelijoita, joille tämä kurssi on heidän omiin erikoistumisopintoihinsa
kuuluva. Mikäs tälle mahtaa..joskus surettaa kun opettajat saa niin paljon
valitusta niskaansa, vaikka eihän se heidän syynsä ole että aikaa on
nipistetty. Mutta turhautunut opiskelija kertoo mielipiteensä tietenkin sille
opettajalle. Kurssin tilannetta on ilmeisesti myös pahentanut
lukujärjestyskämmäily, josta kerroinkin edellisessä postauksessa. Noh, eteenpäin
sanoi mummo lumessa. Kyllä se sairaanhoitajan osa on kestää sekoilua,
aikatauluongelmia, epävarmuutta ja stressiä, ja siitä huolimatta suoriutua
hyvin.
Mitäs muuta täällä ensihoidon luvatussa ihmemaassa on
tapahtunut…hmm…Meillä oli OSAKO:n(Oulun Seudun Ammattikorkeakoulu Opiskelijat)
järjestämä laskiaisrieha, jonne ensihoitajajoukkue osallistui tietenkin asian
vaatimalla vimmalla. Kuvassa näette meidän mäenlaskuluomuksemme, jota tuli
kyllä ihan mahtava! Alla on kahden hengen ilmapatja, ja päällä pahvista, puusta,
elmukelmusta ja isosta kasasta teippiä rakennettu luomus. Aikaa tuon
värkkäämiseen meni muutama tunti, maalaamiseen kaikista eniten. Itse kisassa
sijoituttiin 3.ksi, vaikka omasta mielestämme tuomaripeli oli jotenkin
leväperäistä. Alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan.
Aikaa on tapettu tankotanssimalla ja muutenkin liikkumalla.
Ihanaa kun tuo leikkaus ei enää mitenkään vaikuta elämään. Saa nukkuakin
mahallaan ilman, että aamulla herää tuskissaan! Niin, ja se talvilomakin
vierähti kotiseutumaisemissa, kerkesin ihan oikeasti tallillekin! Olihan sinnekin
jo ikävä.
Kärpät etenee liigassa, ja enää onkin yksi runkosarjan peli!
Meillä oli myös työntekijöiden pikkujoulu helmikuussa. Jätetään yksityiskohdat
mainitsematta, mutta kivaa oli! Kotiinkin siitä on jotenkin suoriuduttu, ja
pakollinen taisteluväsymys podettu. Minulle alkaa myös pikkuhiljaa valjeta,
että tämä kevät taitaa olla viimeinen kun teen tarjoilijan töitä. Toisaalta
aika haikea olo, kun lähes kymmenen vuotta niitä kerkesin tehdä, mutta kyllä
sitä jo kaipaa muutostakin. Kärpilläkin olen kerinnyt olla jo 5 kautta töissä!
Mihin tämä kaikki aika menee? Mutta ei pidä koskaan sanoa ”ei koskaan”, joten
jätetään kaikki vaihtoehdot auki. Voisihan sitä joskus mielenvirkeydeksi muutaman
tarjoilijanvuoron heittää. ;) Mutta kyllä nuo oman alan työt ovat vielä niin
kivoja, ettei muuta kaipaa. Niitä pääsin tosiaan taas hiihtolomalla tekemään.
Tällä kertaa asemapaikkana Ilmajoki ja Jalasjärvi. Sanotaanko vaikka näin, että
kummatkin on melko sympaattisen oloisia pikkupaikkoja. :D Ja Ilmajokeen tulee
tutustuttua kesällä lisää, loman aikana kuin varmistuivat kesätyöt EPSHP:lle,
ja asemapaikkana ilmeisesti juuri Ilmajoki. Muutto EP:lle olisi taas edessä, ja
saattaa hyvinkin olla että nämä on viimeiset viikkoni myös koko Oulussa. Koulun
puitteissa kun ei ole pakollista tulla enää kovin pitkäksi aikaa takaisin.
Joskus jostain luin, että elämässä pitäisi tapahtua muutoksia 7 vuoden välein.
Nyt on kohta 7 vuosi Oulussa takana, olisikohan aika kääntää uusi lehti
elämässä. Mitä teen, minne meen? Mahanpohjassa kutkuttelee seikkailun maku, ja
haikeus siitä että väistämättä tämä opiskelijaelämä on loppumassa viimeistään
vuoden päästä.
