7.7.2013

Kesä!

Kuten melkein kaikilla seuraamillani blogeilla niin minullakin on näköjään tullut kesätauko tähän kirjoitteluhommaan. Töitä on paiskittu niin paljon, ettei ole okein ollut ylimääräistä energiaan istua koneella. Se pieni vapaa-aika mikä on, niin mieluusti tulee tehtyä jotain ulkona. Hevostellut olen viimeinkin sydämmen kyllyydestä! Fyrryä on treenattu, ja nyt erityisesti on sitä laukkaa hiottu. Kentälläkin ollaan treenattu muutaman kerran, ja silloinkin kehitelty kaikenmoisia treenejä että laukkaa voisi hieman hidastaa ja rauhoittaa. Maastossa Fyrry on ollut oma itsensä, ja uimaankin ollaan jo päästy. :) Eilen Fyrry väläytti taas parasta itseään ja vaihtoi kahdeksikolla laukkaa muutaman kerran pyynnöstä! Ensin treenattiin ravin kautta, ja kokeilin ihan vaan piruuttani menisikö sama laukassakin...ja muutaman sekalaukan ja käsittämättömän muotoisen ympyrän jälkeen laukka vaihtui! Tosin kukaan ei ollut todistamassa tätä ihmettä...eli videotodiste täytyy kyllä saada seuraavalla kerralla.

Hieman mieltä on painanut se että Fyrry on myynnissä, ja huomenna sille onkin tulossa ostajaehdokas. En kyllä keksi mitään syytä miksi sitä ei joku ostaisi, mutta pitää kai vielä pitää sormet ristissä. Toki matkarastastukseen sen on kohta jo melko iäkäs, kun jossain vaiheessa haluaisin isompia luokkia kisaamaan. Ja 3 vuoden päästä, kun olen valmistunut on jokatapauksessa tarkoituksena ostaa ihan omaan lajiin paremmin soveltuva ratsu. Mutta kyllä Fyrrystä on ollut paljon iloa näin aloittelavana matkaratsastajana!

Kesällä tulee tosiaan kirjoiteltua hieman harvemmin, mutta jos vielä yhdessä kisoihin pääsemme niin raportteja kyllä tulee. Loppuun muutamia alkukesästä napattuja kuvia.

Fyrtsä vähä pompottelemas


Rööööönnnnnnnn

Mielipuuhaa<3

Kesän ensimmäinen varsa Rannan Hilvetti

Toinen varsa Pinomäen ?


Tällaiset maisemat täällä Etelä-Pohjanmaalla. Tammamammat laitumellaan.

Kummipoika Rannan Nokiotta muutaman minuutin ikäisenä <3

Noksu ottaa vähä lepiä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti