10.10.2013

Elvystystä ja intubaatiota

Tänään meillä oli taas ensihoidon harjoitustunnit. Niiden aiheena oli elvytyksen aloittamisen kertaaminen(elvytyshän meillä käytiin kokonaisuudessaan jo syksyllä), sekä intubaatio. Elvytys hoidettiin simulaatiotyylisesti, eli periaatteessa kuin oikea keikka. Tällaisissa simulaatioissa opettaja ei neuvo, vaan katselee vain vierestä muiden luokkakavereiden kanssa. Sitten leikitään yksikköjä jotka ottavat hommat haltuun. Sitten leikkimisen jälkeen opettaja antaa palautetta, ja sitten keskustellaan koko luokan kanssa mitä meni hyvin ja mitä huonosti. Yleensä myös seuraamaan jääneet luokkatoverit on nimetty seuraamaan jotain tiettyä asiaa, tässä tapauksessa esimerkiksi painelutaajuutta tai johtamista. Näitä elvytyskeissejä vedettiin kaksin kappalein ja siinähän se aamupäivä sitten vierähti.

Laryngoskooppi menee minne?
Ennen ruokaa oli vielä intubaatioharjoituksia. Meillä oli tällä viikolla aiemmin intubaatioharjoitus kliinisessa hoitotyössä, mutta nyt näiden tuntien jälkeen sen tuntuu lähinnä naurettavalta. Meillä kun on nuo tunnut yhdessä kätilöiden ja terveydenhoitajien kanssa, joten tunnilla keskityttiin enemmän intubaatiossa avustamiseen. Tällä meidän tunnilla käytiinkin sitten tuhti paketti intubaatiooppia, sekä paljon käytännön harjoitusta intuboimisesta. Täytyy kyllä sanoa että lopputunnista se ei ollenkaan tuntunut enää vaikealta, eikä nuken niskakaan enää naksunut(nuo nuket napsuu aina kun oikealta ihmiseltä menisi hammas poikki. :D)! Tosin sitten harjoiteltiin intubaatiota kaularankavamma potilaalle, ja se ei sitten ollut enää yhtään helppoa. Tietysti nyt vähän jännittää että vaikki tuo sujuisikin kuinka hyvin nukeille, niin ne ovat anatomisesti kuitenkin niin täydellisiä, ja myös jäykkiä, ettei oikea ihminen ole varmaan lähelläkään sitä.

Tältä se nielu näyttää intuboijalle. Alla on ruokatorvi,
joten putki menee lunnollisesti ylempään reikään.
Ja tosiaan intubaatiohan ei kuulu vielä perustason toimenpiteisiin, mutta harjoittelimme sen jo nyt sillä heti joululoman jälkeen osalla meistä alkaa leikkaussaliharjoittelu. Tässä harjoittelussa meidän täytyy ilmeisesti saada tietty määrä intbaatioita tehtyä, jotta harjoittelu on hyväksytty. Toisaalta on hieman epävarmaa, että pysyykö koko intubaatio edes ensihoitajien osaamisvaatimuksissa pitkään. Nykyään on ilmeisesti monessa paikassa käytössä jo larynxtuubi, joka on sata kertaa helpompi laittaa, ja aiheuttaa myös vähemmän koplikaatioita kun epäonnistunut nielun sörkkiminen. Ja olihan se melko brutaalin oloista tunkea metallista kuokkaa nieluun ja työntää suuta auki...

Harjoitteluista tiedän nyt jo sen verran että olen aluksi neljä viikkoa Oulussa leikkaussalissa, jonka jälkeen vaihdan suoraan Haukiputaalle perustason I harjoitteluun. Siellä vietän myös neljä viikkoa. Tuntimääristä on kuitenkaan vielä osaa sen tarkemmin sanoa. Näiden harkkojen jälkeen on ilmeisesti keväällä vielä opetusta koululla ennekuin meillä alkaan perustaso II harjoittelu, joka on myös 4 viikkoa. Sen ajan vietän toivottavasti sitten Seinäjoella. Siellähän kerkesin viikon jo viime joulunalla viettää, joten paikka jo porukat ovat edes vähän tuttuja. Näiden harjoittelujen jälkeen on sitten kaksi viikkoa kestävät perustason testit, joka meinaa siis sitä että jos ne läpäisee(ja on niin onnekas että saa vielä töitä), niin ensi kesä meneekin jo lanssihommissa! Aika melkoisen ylpeä saa kyllä olla itsestä jos siihen pisteeseen pääsee!

2 kommenttia:

  1. Mitä toi akuutti systole tarkoittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei sinänsä kokonaisuutena tarkoita mitään. Sysytole on sydämmen pumppausvaihe(ja diastole puolestaan vaihe jossa sydän täyttyy uudelleen). Akuutti taas voisi tässä tarkoittaa esimerkiksi ajankohtaista, kiireesti hoidettavaa. :)

      Poista