23.4.2013

Arki palasi kuvioon.

Koulussa on alkanut harjoittelun jälkeen nyt uusi jakso tällä viikolla, ja taas on tullut opiskeltua kaikkea uutta ja jännää(myös vähemmän jännää). Tällä hetkellä meillä menee perustason ensihoito, jossa nyt keväällä opetellaan hoitoelvystys kuosiin ja kurssi jatkuu sitten syksyllä muilla aiheilla. Hoitoelvytyksestä olemme tällä viikolla käyneet elvytyksen kädentaitoja, ryhmätyöskentelyä ja elvytyksen erityistilanteita. Nyt tänään meillä oli simulaatiotiloissa harjoituksia nukeilla ryhmissä, ja kurssi päättyy sitte hoitoelvytys-simulaatioon joka arvostellaan ja käydään läpi sitten opettajan kanssa. Tuolloin siis pitäisi neljän hengen ryhmätyöskentely, kädentaidot ynnä muu olla hallussa. Ja vaikka äkkiseltään joku elvyttäminen kuulostaa helpolta niin kyllä siinä vaan riittää opiskeltavaa moneksi vuodeksi. Tällä hetkellä eniten pään saa sekaisin lääkkeiden antaminen ja oikea antoaika, sekä ryhmätyöskentelyn koordinoiminen.

Ensihoidon lisäksi luemme hieman lisää anatomiaa ja fysiologiaa, sekä ihan uutena kurssina mikrobiologiaa ja infektioiden torjuntaa. Kevät näyttää lukkarin puolesta aika löysältä, mutta katostaan vaan niin kotitehtäviä tulee taas enemmän kun aika sallii.

Nyt on myös ilmoittautumiset ensi kevään opinnoille. Ja eniskevät kuulostaa tältä: tutkimus- ja kehittämityön menetelmät(opparin tekemisen opiskelua), ruotsi, opinnäytetyön tietoperusta, ensihoidon työturvallisuus, kommunikaatio ja viestintä, operatiivinen johtaminen ensihoidon erityistilanteissa, kliininen hoitotyö, terveyden edistämisen perusteet, lääketietelliset aineet 1 sekä patologia, patofysiologia ja kliininen fysilogian. Ainakin näin silmämääräisesti näyttää että syksystä tulee melko kiireinen...

Heh ja tuli tässä mieleen että minulla oli jotain uudenvuodentavoitteitakin...no opiskelumotivaatio on pysynyt kohtaiaisena. Matkaratsatusta olen oikeastaan treenannua aina kun olen pystynyt. Tänäkin viikonloppuna pääsen taasn kotiseudulle käymään, joten täytyyhän sitä käydä muutama treeni vetämässä.
Kunnon kohtottaminen on mennyt myös välillä hyvin ja välillä huonosti. Tammikuun alusta olen laihtunut kolmisen kiloa, mutta luulen että aika paljon läskiä on muuttunut myös lihakseksi. Salilla olen käynyt ainakin kahdesti viiikossa(monesti enemmänkin), juoksulenkillä aina välillä, ja nyt kun harjoittelu loppui olen myös pyöräilly kouluun joka päivä(edestakainen matka n.15km), sekä tietysti uinut omaa tahtia(n.2km/h). Nyt varsinkin kun kevät alkaa pilkistellä niin jotenkin jaksattaakin enemmän touhuta! Kunto on varmasti kyllä kohonnut, ja tuon sykemittarin avulla on myös helppo seurata sykkeitä harjoittelun aikana. Tavallaan olen hieman kiinnostunut tuosta salihommasta, ja muutenkin kropan muokkaamisesta, mutta loppuen lopuksi sellainen urheilu ei oikein tue tulevaa ammattiani, tai sitten matkaratsatusta. Kummassakin tarvitsee kuitenkin sen lihasvoiman lisäksi hyvää kestävyyttäkin. Siksipä rutiinini salilla on lähinnä 30min crosstrainerilla + kädet/jalat/selkä-vatsat + 15 min soutua, juoksua, yms. Pyrin enemmän tuon kestävyyskunnon kasvattamiseen. Mutta onhan se silti mukava fiilis laittaa vähän isompaa painoa pesään tai saada tehtyä enemmän toistoja. :)

4 kommenttia:

  1. Ootko mikä pv. aatellu tulla ratsastamaan? Nii tietäis vähä miten itte suunnitella omat ratsastuskerrat.
    Suunnitelmis olis hypätä lauantaina, mutta mä voin kyl tehä sen myös joskus viikolla jos sä haluat treenata Fyrryä?

    VastaaPoista
  2. sulla on tosi kiva ja mielenkiintoinen blogi! löysin tän sattumalta blogilistan kautta ja jään kyllä seuraan ehdottomasti :) itelläkin haaveissa ensihoitajan ammatti, hain amkiin ensihoitolinjalle viime keväänä, mutta en päässyt. viime syksyn yhetishaussa hain sitten sairaanhoitajaksi, ja pääsin opiskelemaan, mutta siirsin aloitusta ensi syksyyn. eikös se ole sitäkin kautta mahdollista ensihoitajaksi opiskella, jos ensin opiskelee sairaanhoitajaksi ja sitten käy jonkun lisäkoulutuksen, jotta saa myös ensihoitajan pätevyyden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääse toki sairaanhoitajalinjankin kautta sitten hoitotasolle! Lisäkoulutuys tosiaan vaan maksaa muutaman tonnin, ja vielä Suomessa ei taida mikään työnantaja maksaa sitä koulutusta. Mutta kyllä sh papereilla pääsee aivan yhtä pitkälle, ja saa sitten työkokemusta perustasollakin. :) Mutta kannattaa vielä koittaa hakea ja vaihtaa vaikka sitten koulua keskenkin. Vaikka vain senkin takia että eh-opiskeluporukka on hieman hauskempi kuin pelkkää tyttöporukka sairaanhoitopuolella. :D Aika paljon pystyy hyväksylukemaan opintoja niin ei mene hukkaan. Minäkin pääsin sisään vasta neljännellä hakukerralla.

      Poista
  3. Töiden kannalta melkeinpä sama opiskeleeko sairaanhoitajan vai ensihoitajan tutkinnon. Tietysti Ensihoidon koulutusohjelma voi tuntua varmasti mielekkäämmältä jos haaveena on pelkästään hoitotason autossa työskentely.
    Mutta ei siis kannata murehtia sillä työtehtävät ja työpaikat ovat marginaaleja lukuunottamatta täysin samat! :)

    VastaaPoista