14.5.2013

Ensimmäinen vuosi ensihoitoa


"I gave up my life to learn how to save yours."

Tällä hetkellä tunteen on aikalailla tuollaiset. Toki positiivissa mielessä. Tämä uusi koulu ja tuleva ammatti ovat muuttaneet minua, ja suhtautumistani kaikkeen aika lailla. Sillä tavalla siis tuntuu vähän, että "luovuin" entisestä elämästä, vaikka tottakai siitä on paljon jäljelläkin. Lähinnä henkinen rauhoittuminen on tapahtunut.  Oikeastaan aika hassun tuntuista että tietää mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä, ja on aika varmalla tiellä kohti sitä unelmaa!

Tätä vuotta on jäljellä enää kolme viikkoa ja kaksi hassua tenttiä. No okei, ne tentit ovat mikrobiologia ja anatomia, mutta kaipa nekin porskutetaan läpi. Sitten olisi vielä enkun suullinen tällä viikolla. Miten ihmeessä tämä eka vuosi menikin näin nopeasti! Iha  käsittämätön määrä tietoa on päässä ja vielä käsittämättömämpi määrä on valunut sieltä pois. Tuntii ettei aivoissa ole enää tilaa. Kesälläpä on onneksi aikaa hieman tyhjentää päätä. Keskimäärin muistettavia asioita ja käyteänteitä on niin paljon että olen hämmästynyt jos vielä jotain muistan ensi vuoden perustason tentissä.


Opiskelu on ollu oikeastaan aika samanlaista kuin oletinkin. Minua ei haitannut alun perushoidolliset jututukaan, nekin olivat omalla tavallaan kivoja. Mutta kuten sanoin, niin en kyllä tule ikinä työskentelemään perushoitajana, ei vain riittäisi motivaatio sellaiseen. Kaikki kurssit ovat olleet mukavia, tai edes siedettäviä. Jokaisesta on varmasti ollut jonkin verran hyötyä tulevaisuuden ammatissa. Ja mitä sitä nyt ensimmäisenä vuotena on opiskeltu? Tässäpä lista kursseista(suurinpiirtein aikajärjestyksessä) jotka on tänävuonna suoritettu, ja perässä hieman selitystä siitä mitä ne sisältivät. Tuo ammattikorkeakouluslangi kun ei ole mitään maailman selkeintä...

Opiskelia oppimisyhteisössä ja tietoyhteiskunnassa - Opokurssi, tutustumista kouluun + tietotekniikkaa
Kansanterveys ja moniammatillinen yhteistyö - Suomalaisesta terveydenhuollosta ja kansansairauksista
Hoitotieteen perusteet ja etiikka - Lainsäädäntöä, etiikkaa, pykäliä, tieteellistä tutkimusta...
Ensihoidon ja akuuttihoitotyön perusteet - Suoritettiin Ensiapukurssin I ja II asiat hieman laajennetusti+kanylointia
Ensihoidon ja akuuttihoitotyön perusharjoittelu - 2vk ambulanssi/päivystys
Kansansairaudet - Suomen yleisimpien sairauksien patologia toteaminen, hoito yms.
Suomen kieli ja viestintä
Englannin kieli ja viestintä
Farmakologia ja lääkehoito - Lääkkeenantotavat, hygienia, paljon asiaa lääkkeistä ja lääkeaineista
Kehityspsykologia - Ihmisen käytöksestä eri ikävaiheissa
Kriisipsykologia(vapaasti-valittava) - Mielenkiintoista tietoa kriisissä olevan ihmisen käytöksestä ja auttamisesta, sekä myös ammatillesessa mielessä itsensä järjissä pitämisestä tiukoissa tilanteissa
Ensihoitolääketiede I - Ensihoidossa usein vastaantulevien potilaiden hoitoa, paljon muutakin kuin vaan lääkkeitä
Hoitotyön perusteet - Perushoidon opettelua
Hoitotyön perusharjoittelu - 4vk vuodeosastoilla
Perustason ensihoito I(osa kurssista) - Hoitoelvytys
Anatomian ja fysiologian perusteet(2 osainen kurssi) - Perusoppia kehon toiminnasta + paljon latinan termejä
Mikrobiologian perusteet ja infektioiden torjunta 

Näistä tulikin sitten yhteensä minulle 61 opintopistettä, ja jos miettii että neljän vuoden tuntkinto on 240, niin aika hyvässä tahdissa menin. Yksi ylimääräinen pistekkin tuli hankittua. :D

2 kommenttia:

  1. Vau! Aika paljon on mahtunut ekaan vuoteen! Voi veljet kuinka mielenkiintoiselta nuo kaikki aiheet kuulostaakaan. En malta odottaa, että joskus sitä pääsee itsekin samoja juttuja oppimaan :) Ei muuta kuin tsemppiä seuraavaan vuoteen!

    VastaaPoista
  2. :D No ei ne kurssit aina ole ihan mielenkiintoisia, mutta päällisisin puolin vuodesta jäi postiivinen kuva. Ensi vuonna sitten onneksi syvennytään jo enemmän ensihoidollisiin aiheisiin.

    VastaaPoista